Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinteen lupaama vappusatanen kuihtui kokoon jo ennen koronan aiheuttamaa taloudellista syöksylaskua. Korona on tietenkin hyvä tekosyy vaalilupauksen pettämiselle. Totuus on, että vappusatanen kuihtui kokoon jo hallitusneuvotteluissa. Sekin on totta, että epidemia teki pienimpiin eläkkeisiin tehdyn tasonkorotuksen entistäkin mahdottomammaksi.

Itselläni oli tätä artikkelia suunnitellessa ja varsinkin kuvaa ottaessa ”meemifiilis”. Taustalla on kuitenkin jotain paljon tärkeämpää, kuin vappusatasesta keksityt vitsit.

Taustalla ymmärrettävä tarkoitus

Vappusatasen oli tarkoitettu olla tasonkorotus kaikkein pienimpiin eläkkeisiin. Tämä ajatus sopii hyvin SDP:n politiikkaan, onhan puolueen äänestäjistä kannatustutkimusten mukaan paljon eläkeläisiä. Samalla usean eläkeläisen saama eläke ei meinaa riittää normaalin arjen pyörittämiseen. Pahimmillaan tilanne on ollut, että vanhuksen on pitänyt valita, että valitseeko lääkkeet apteekista vai ruokaa kaupasta. Tämä tilanne ei tietenkään ole hyväksyttävä. Vappusatasessa ei asiana ole mitään vikaa.

Katteettomat lupaukset

Olen lyhyen poliittisen urani aikana ihmetellyt vaalilupauskilpaa, joka käynnistyy aina ennen vaaleja. Puolueet lupaavat toinen toistaan hienompia asioita ihmisille, kunhan ihminen vain äänestää tiettyä puoluetta. Vähänkään yhteiskunnallisia asioita seuraavan on helppo havaita, että lupaukset ovat usein katteettomia. Luvataan paljon kivaa ja kaunista, mutta ei kerrota että miten kaikki lupausten aiheuttamat kustannukset katetaan. Samalla tuntuu unohtuvan se, ettei politiikkaa tee mikään puolue yksin. Suurissa päätöksissä tarvitaan aina puoluerajat ylittävää yhteisymmärrystä – vappusatanen ei ole tällainen asia. On hämmästyttävää miten monet ihmiset haluavat näitä poliitikkojen lupauksia uskoa. Olen myös havainnut, että äänestäjien muisti on lyhyt. Suurella todennäköisyydellä sekin mummo, jolta vappusatanen jäi saamatta, äänestää jälleen seuraavissa mahdollisissa vaaleissa demareita.

Mitä voi luvata?

Mielestäni poliitikko voi ennen vaaleja luvata hyvin vähän. Kouvolan kaupunginvaltuuston jäsenellä on käytettävissään yksi ääni yhteensä 59:n valtuutetun äänistä. Sillä ei voi paljon luvata. Yksittäisen kansanedustajan yksittäinen ääni on vielä vähäpätöisempi. Lisäksi ennen vaaleja ei voida ennustaa vaalitulosta, saati hallituskokoonpanoa. Kun on näin monta muuttujaa, on epävarmuustekijöitä enemmän kuin ”varmaa pohjaa” vaalilupauksille

Minulta kysyttiin vaalikentillä, että mitä lupaan. Vastasin lupaavani vain yhden asian. Lupasin tehdä parhaani. Mitään tuon yksityiskohtaisempaa en mielestäni pystynyt ihmisille lupaamaan.

Vaalilupaus vai vaalitavoite?

Mielestäni tulisi yleisesti puhua vaalitavoitteista vaalilupauksen sijaan. Moni poliitikko näin tekeekin, mutta usein media ja viimeistään kilpailevat puolueet kääntävät tavoitteet lupauksiksi, joilla sitten irvaillaan nokkelasti.

Jokaisella päättäjällä ja puolueella voi mielestäni olla omia tavoitteita, joiden toteutumiseen vaikuttaa moni asia. Vaalitavoitteista kertomalla äänestäjä tietää, että minkölaista muutosta asioihin poliitikko haluaa ja yrittää tavoitella. Samalla hyväksytään se, että tavoitteen toteutuminen on monista muuttuvista kiinni.

Mitä mieltä sinä olet? Ovatko vaalilupaukset vain ”meemimatskua” ja kahvipöytien vitsinaihe, vai onko niillä sijansa suomalaisessa politiikassa?